Ne tuli mun päähän sotimaan

Kerro mulle jotain rauhoittavaa, joka aaveet karkoittaa.
Sano ettei ne saa mua ansoihinsa lankeamaan.
-

"Lapsi ei osaa tuomita muita elleivät aikuiset sitä opeta."
- Miksi meidän lapsi kiusaa muita?
Siksi, että olet itse omalla käytökselläsi osoittanut, että se on okei. Olen väärässä? Muisteleppa tarkemmin; kun silloin haukuit pikku enkelillesi naapurianne, kun arvostelit työkaveriasi hänen kuulleen, kun ruodit tuttavaperhettänne etkä edes tajunnut, että joku ylimääräinen kuunteli oven takana.
Se on ihan totta, eivät lapset osaa tuomita, jos ei sitä opeta heille. Eivät lapset osaa mitään, jos he eivät sitä jostain opi. He imevät kaiken, tiedot, taidot, tavat, heitä ympäröivästä maailmasta ja yleensä se ympäröivä maailma on ensin vain oma koti.
- Miksi meidän lasta kiusataan?
Siksi.

Oli oikeastaan aika kamalaa tajuta, että noinhan se asia menee. Lapselle opetetaan pienestä pitäen, että meidän perhe on hyvä ja naapurin perhe, missä yksinhuoltaja äidin tulot ovat pienet eikä lapsia odota kukaan heti koulusta tultua lämpimän ruuan kera, kun ollaan töissä, on paskaa. Tottakai lapsikin on sitä mieltä, että meidän perhe on paras ja naapurin luuserit paskaa. Miksi hän kyseenalaistaisi mitään, mitä elämän suurin auktoriteetti on sanonut?
Jos lapselle haukutaan kauppareissuilla venäläisiä, kun niitä on joka puolella ja tukkivat kassajonot. Niin hän imee sen kaiken tiedon itselleen ja eiköhän kohta ole aivan samaa mieltä kuin sinäkin.
Tietysti, kun pikku enkelisi kasvaa isoksi saa uusia tietoja ulkomaailmasta ja saattaa parhaimmassa tapauksessa onnistua tuhoamaan lähes kaiken sen pahan millä olet vuosikausia aivopessyt häntä. Kuitenkaan aina ei käy näin.

-

Linnut lauloivat ja puut peittivät auringon niin, että jäin varjoon. Se on mun lempipaikkani koko kaupungista. Saan nojata kylmään metallikaiteeseen ja katsella Vuoksea. Olen todella lähellä kaikkea, mutta silti kukaan ei näe minua. Muutama turisti kävelee ohitseni enkä huomaa heitä. Huomaan vain sen hetken.
Kauko Röyhkän Miss Farkku-Suomi lepää avonaisena sylissäni ja penkillä on styroksirasiallinen kebabbia ja ranskalaisia.
Jalkoja palelee, mutta silti mä ajattelen, että tarvitsenko edes mitään muuta. Ei edes tarvitse olla kaksin käsin hattaraa ja kakkua, että on onnellinen.

-

Kerro mulle jotain uutta tänää, sano ettei meitä ole.
Sano että kaikki päättyy kuitenkin, vaikka nehän ei usko millään.
Mennään sinne missä kaupunki vaihtuu metsiin pimeisiin.
Loputtomiin mä olen vaeltanut tämänkin yön ja sinuakin väsyttää.

Nuku pikkuinen, nuku tähti helmassa päivän paisteen.
Nuku pikkuinen, nuku lehti helmassa laakson varjojen.
Nuku pikkuinen, nuku virta helmassa meren tyrskyjen.
Nuku pikkuinen, nuku talvi helmassa kesän kukkien.

Kerro mulle jotain rauhoittavaa, joka aaveet karkoittaa.
Sano ettei ne saa mua ansoihinsa lankeamaan, epäjumaliin uskomaan.
Mä tiedän, en voi sua omistaa, vain pienen hetken koskettaa.
Paikoillaan ei pysy tuulet vaikka huudetaan ja pulloon laitetaan

Jos mä joudun kuolemaan nuorena, niin tahdon, että tuo laulu soitetaan mun hautajaisissa. Ehkä ajattelet, että olen vähän outo, kun mietin valmiiksi hautajaisiani, mutta eihän kukaan voi koskaan tietää milloin kuolee. Entäs, jos jään huomenna epähuomiossa auton alle? Kukaan ei voi sille mitään, sillä vauhti on liian kova, enkä enää voi paeta, kun ajovalot ovat sokaisseet silmät. Ne ovat kuitenkin mun viimeiset juhlat, mistä olen tällä hetkellä tietoinen, vaikka en niitä sillä hetkellä ehkä näe.
Mitäs sitten, kun kuolee? Uskontoja on maailmassa monia ja jokaisen mukaan on kuoleman jälkeen eri paikka. Kun on kuollut niin joutuuko isolle käytävälle mistä voi valita eri ovista mihin uskontokuntaan kuuluu, avata oven ja jatkaa niitä eteenpäin niinkuin aina maan päällä uskottiin? Leijaillaanko silloin vain avaruudessa ikuisuuksiin?
Entä jos mitään kuolemaa ei ole olemassakaan? Mitä, jos tämä elämä valmistaa meitä jotain suurempaa varten? Jos kuolema onkin vain portti, mistä siirrytään todellisuuteen. Aina, kun opetetaan lapsille uusi leikki, pidetään ainakin yksi harjoituskierros. Jos tämä elämä onkin harjoituskierros.
Siellä meidän tunteman maailman vanhus, onkin nuori ja vanha ihminen on sellainen käsite, mitä emme voi edes ajatella. Mitä me oikeastaan edes olemme? Joku vain keksi, että kutsutaan toisiamme ihmiksiksi, mutta mitä se tarkoittaa. Mitä tarkoittaa ihminen?

-


Mä vapautin henget pulloistaan. Ne tuli mun päähän sotimaan.

Juuri sellainen olo, että joku sotii päässäni. Jokainen realistinen ajatus jäänyt saapumatta perille ja sen vajauksen täyttää täysin överit muka syvälliset ajatukset.

Sä oot kuningatar ja mä sun prinsessa

Kuka tahansa kelpaa, jos sillä on sun nimi. Yhtä leveät haaveet, yhtä raikas mieli.

-

Mulla on ystävä. Ei, ystävä on kuitenkin liian laimea ilmaisu. Mulla on sisko.

Sun kanssa pakenen oikeaa elämää.

Tuon lauseen liittäisi moni ehkä imelään rakkauslauluun, sellaisesta mä sen oikeastaan poiminkin. Tää ei kuitenkaan ole mikään rakkaustarina. Tosiaankaan. Tuon lauseen voi yhdistää moneen asiaan ja oikeastaan se kuvaa täydellisesti meidän ystävyyttä, sisko.

Istuttiin kylmällä betonilla, yhden Suomen suurimman nähtävyyden päällä. Se ei tunnu suurelta, sillä siihen on niin tottunut. Niinhän siinä usein käy, asiat nähdään liian usein, niihin tottuu ja loppujen lopuksi ei enää edes pidä niitä erikoisina. 

Mä katselin melko tyyntä Vuoksea, vastarantaa ja lokkeja, jotka lensivät kirkuen sen yllä. Sä katselit kaupunkia, jota mä pidän rumana. Vuosi sitten meidät sotkivat toisiinsa jopa ne ihmiset, joiden todellakin kuuluisi tunnistaa kumpi on kumpi. Reilu vuosi sitten vihasin sinua paljon, oikeastaan vain vihaamisen ilosta. En ollut kuullut sinusta kuin sen, että näytämme todella samalta. 

Arvaa ärsyttikö, että muka näytin samalta kuin joku muu.

"Sä oot kuningatar ja mä sun prinsessa."

En voi kiistää, etten olisi vähän itserakas, jos kerta aloin pitämään sinusta heti, kun keksit ylistää minua. Meistä tuli ystäviä. Teimme kaikkea typerää, mille on hauska nauraa jälkeenpäin, mutta mitä en enää tekisi uudelleen. En koskaan.

Meillä oli se kesä ja siitä jäi käteen paljon muistoja.

Aikasi loppui ennen talvea. Muutuin, tahdoin aloittaa kokonaan puhtaalta pöydältä ja muuttaa elämäntapoja. Siinä samassa hylkäsin kaiken, mikä muistutti entisestä. Sinutkin. Mä olen niin onnellinen, että sä olet jälleen mun sisko. 

Kun me istuttiin betonilla. Juteltiin asioista, mitä en ottaisi puheeksi kenenkään toisen kanssa. Naurettiin niin paljon, että vatsaan alkoi sattua. Aurinko laski ja puhelimen kaiuttimesta soi säristen Haloo Helsinki. Mitään muuta siitä bändistä ei tule mieleen kuin sä.

Meillä on tää kesä. Me ollaan vähän vanhempia, vähän fiksumpia ja vähän paremman näköisiä. Tehdään tästä kesästä vieläkin parempi.

-

Lähden kohta puoliin Päivärantaan, isoseksi. Mua odottaa kolme päivää pienten alakoululaisten kanssa ja olen aika fiiliksissä. Mä leireilin paljon pienenä, joka kesä. Se oli kesän kohokohta, kun kiipesin tuttua mäkeä ylös leiripaikalle ja tiesin, että seuraavat päivät tulevat olemaan mahtavia. Haaveilin aina, että musta tulee isona isonen. Ja nyt mä olen isonen, ensimmäistä kertaa. Varmaan ainoa asia, mistä Pikku-Riina voisi olla ylpeä, jos tietäisi millainen olen nyt.

Eikä mua yhtään pelota ajatus vilkkaista lapsista, jotka keksivät vaikka mitä. Mä olen ollut varmasti niin raivostuttava ja ylivilkas leiriläinen, että olen vain ansainnut sen.

-

"We both dressed like a princess. I came to told you that I was dressed like a princess and you took off the crown from your head. You said "I thought you're a queen!" I laughed and said "that's true, I'm fabulous queen and you're my princess."

Aikasi loppuu ennen talvea

Tästä päivästä eteenpäin pyörätelineet ovat autiot. Käytäviltä eivät kaiu askeleet sekä jatkuva puheensorina. Ei istuta enää tutun pulpetin ääreen kotiluokassa. Toiset palaavat kesän jälkeen ja tämä rakennus herää jälleen eloon. Toiset eivät palaa enää koskaan.

Aina suunnitellaan ennen kesää, mitä kaikkea upeaa tullaan tekemään. Halutaan kokea jotain ennennäkemätöntä, mitä muistella koko loppuelämänsä. Mietitään valmiiksi käsikirjoitus, jotta kesästä tulisi mahdollisimman täydellinen. Pyritään aina täydellisyyteen. Yleensä käy niin, että suunnitelmat jäävät toteuttamatta ja henkeäsalpaavat kokemukset jäävät kokematta, mutta harvoin se tarkoittaa sitä, että kesä on pilalla. Kesä on aina kesä ja lähes joka vuosi se riittää. Ei edes tarvitse tapahtua mitään ihmeellistä.

Vaikka ette tekisikään mitään erikoista, näkisi eksoottisia paikkoja tai kokisi jotain aivan ennennäkemätöntä, nauttikaa niistä pienistä asioista. Pienet asiat, joita monesti voi pitää itsestään selvyytenä, antavat joskus paljon enemmän kuin mahtava turistinähtävyys. Auringonnousu Mellonmäellä, yöuinnit, kun istut ystävän kanssa monta tuntia vain nauraen, kesän ensimmäinen irtojäätelö, ovat aivan yksinkertaisia asioita, mutta silti niin täydellisiä siinä hetkessä.

Yhden kesän aikana ehtii tapahtua paljon. Jo siinäkin ajassa ihminen kerkeää kasvaa ja muuttua. Kun kasvatte joskus aikuiseksi, muistakaa ikuisesti millaista on olla nuori. Nuorena asiat koetaan paljon isompina, tunnetaan enemmän. Muistakaa aina ne asiat, mistä olette nuorena oppineet, minkä vuoksi olette itkeneet ja miksi olette nauraneet.

Ei voi muuttua, jos kaikesta mihin kerran tarttui, pitää loppuun asti kiinni lujaa. Kun uskaltaa päästää irti siitä, mihin opetettiin tarttumaan, mistä on tottunut pitämään kiinni, ovat mahdollisuudet lukemattomat. Kun ensimmäisen kerran nousee pyörän selkään ilman apupyöriä, on olo usein epävarma. Silti apupyörät unohtuvat nopeasti, kun ajaminen alkaa luonnistua.

Reilu kahden kuukauden loma arjesta tekee varmasti meille jokaiselle hyvää. Se on hassua, miten helppoa on tottua lomaan pitkän kouluvuoden jälkeen. On todella helppoa nukkua pitkään, elää ilman aikatauluja ja unohtaa läksykirjat. On kuitenkin vaikea unohtaa loma, kun syksyllä palataan kouluun.

Kesäisin muistetaan sopivasti vain puolikas totuus siitä, kuinka vapaita ollaankaan. Sillä ei kuitenkaan ole mitään merkitystä, koska vapaudelta kesä tuntuu. Paikoillaan eivät pysy tuulet, vaikka huudetaan ja pulloon laitetaan. Ne jatkavat matkaansa, koska niiden kuuluu jatkaa.

-

Oikeastaan mä kirjoitin tuon kevätjuhlapuheeksi. Torstai-iltana pää löi tyhjää ja tuijotin aivan yhtä tyhjää Wordia. Mä laitoin vähän Olavi Uusivirtaa soimaan ja ajattelin, että miksen kirjoittaisi puhetta samaan tapaan, kuin kirjoittaisin blogiini. Oli huomattavasti kivempaa kirjoittaa tavallaan itselleen, omaksi ilokseen, kuin koettaa epätoivoisesti vääntää jotain kliseitä, mitkä lausutaan jokaisessa puheessa. 

Mä siis sain peruskoulun päättötodistuksen lauantaina. En vieläkään voi ymmärtää, että se on nyt ohi. Tämänkö takia ahersin yhdeksän vuotta, jotta se vain... loppuu. Juuri kun löydettiin luokan kanssa edes jonkinlainen yhteinen sävel, on aika lähteä. Leikki pitää lopettaa silloin, kuin ilo on suurimmillaan, että lapsille jää hyvä maku suuhun. 

Mulla tulee hirveä ikävä peruskoulua, vaikka aina halusin sieltä pois. Kaipaat aurinkoa vasta, kun alkaa sataa lunta. On hassua ajatella, etten oikeasti tuntenut heistä puoliakaan kunnolla. Ihmiset, joihin olen aina halunnut tutustua katoavat nyt ympäri Suomea, enkä viimeisenäkään päivänä rohkaistunut ja mennyt juttelemaan. 

Kerro mulle jotain rauhoittavaa, joka aaveet karkoittaa. Mieli on vähän haikea, miten osaan kulkea tästä eteenpäin?

-

Aikasi loppuu ennen talvea. Tapetti alkaa repsottaa kulmista, kun aikaa kuluu. Liisteri alkaa hellittää otettaan. Lumouskin särkyy, ajallaan. Ei silmiin kuulu luottaa, niillä on liian helppo huijata jokainen kolikko.