keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Järki hoi, älä jätä !

http://www.nurmijarvenuutiset.fi/artikkeli/265934-lastenohjelmatkin-voivat-olla-haitaksi-lapsille
KLAUKKALA (NU) Monet pienten lasten vanhemmat ovat siinä uskossa, että jälkikasvu on turvassa lastenohjelmia katsoessaan. Asia ei ole niin yksinkertainen.
– Aina viikonloppuaamuisin kaupallisilta kanavilta tulee lapsille haitallista ohjelmaa, kertoo lastenpsykologi Riitta Martsola.
Esimerkiksi hän ottaa viime viikonlopun, jolloin ohjelmassa oli muun muassa Kung Fu Panda ja Pokémon, molemmat alle 7-vuotiailta kiellettyjä ohjelmia, jotka sisältävät väkivaltaa.
Sinällään loppuartikkelissa on edes jotain asiaperää, mutta että lastenohjelmat. Miettikää lastenohjelmia, joita esitettiin vaikka ennen vuosituhannen vaihtumista. Niitä ei oltu silvottu ja silitetty muotteihin, ne opettivat asioita mitä elämässä oikeasti tarvitsee. Sen huomaa, mistä ikäluokasta lähtien on tv:stä tuijotettu pullamössöä. 
*Televisiossa kokon näytön kokoinen rantapallo* "Arvaatko mikä tämä on? Onko se a) lapio b) pallo vai c) sinun illallisesi? Vastasit oikein, se on b) pallo. Hurraa!"
Teidän tenavanne ovat ihmisiä, teidän 7-vuotias pikkuihmeenne osaa jo havaita, että näytössä on tosiaan pallo.
Esimerkkinä nyt loistavin lastenohjelma ikinä, Alfred J. Kwak. Sarjassa kerrottiin lapsille suoraan 1980-luvun ongelmia ja politiikkaa. Sarjassa näytettiin rasismia, sotaa ympäristöongelmia, päihteitä, kuolemaa, sananvapauden eväämistä - asioita mitkä olivat ja ovat edelleen oikeasti totta. Lisäksi eräs sarjan henkilö, Korppi on harjoittaa julmaa diktatuuria ja muistuttaa ulkoisesti erittäin paljon erästä toisen maailmansodan vaikutusvaltaisimmista henkilöistä. Korppi on siis ilmiselvä karikatyyri Adolf Hitleristä. 
Ohjelmahan on siis kaikin tavoin erittäin haitallinen lapsille, siltikin sitä on esitetty Suomessa moneen otteeseen. Ovatko kaikki ohjelmaa katsoneet silloiset (tai nykyiset) lapset traumatisoituneet, alkaneet harjoittaa rasismia, ovat edelleen taipuvaisia itsetuhoisuuteen sekä yleisen hälinän aiheuttamiseen ammuskelulla ja lisäksi heillä tulee varmasti olemaan jossain vaiheessa elämäänsä päihteiden holtittomia käyttäjiä.
Ei kukaan Kung Fu Pandaa katsomalla saa sellaista ajatusta, että koulupuukotus on hyvä ratkaisu. Ei epätoivon hetkellä kenellekkään tule mieleen se lihava karhu lapsuudesta joka taisteli kamppailulajeilla ja puolusti hyvää. Ainakaan toivottavasti. Jos halutaan etsiä syitä siihen, miksi on koulupuukotuksia, niin miksei kokeiltaisi ihan maalaisjärjellä. 
Miettikää omalle kohdallenne, jos olisitte koko kouluikänne, sanotaanko vaikka 9-vuotta tai mahdollisesti vielä nuoremmasta asti olleet se, joka ensin jätetään pois leikeistä, jonka pari ei kukaan halua olla, josta supistaan ilkeitä nurkan takana ja jolle kukaan ei soita, että tuletko kylään. Sen jälkeen syljetään naamalle, huudetaan ohikulkiessa, katsotaan kuin paskaa, kerrotaan kuinka turha ja säälittävä ihminen olet. Ei, ette te voi sitä miettiä, ei kukaan joka sitä ei ole kokenut voi ymmärtää. En minäkään voi. 
Leikkikää, että voisitte ymmärtää. Olette lähes koko elämänne ollut se epätoivottu yksilö, se jota kukaan ei arvosta, se joka ei ole mitään. Kärjistetyt tapaukset ovat koulusurmat ja itsemurhat. Itsemurha on yhteiskunnassa itseasiassa hyväksytympää. On helpompaa, että ihminen päättää päivänsä itse, ei ainakaan häiritse muiden elämää. Surkutellaanhan sitä hetki, mutta oikeasti se on vain median ruokkimista. 
Sitten, kun tapahtuu koulusurma, kun kiusattu koettaa vihdoin puolustautua, joskin todella radikaalein keinoin. Sen jälkeen hän on tuplasti enemmän paskaa. Koko Suomi, kiitos somen, pitää häntä paskana. Mä en missään tapauksessa ole sitä mieltä, että koulusurmat ovat hyvä asia, ja oikein. Mun mielestä vaan kukaan koulukiusattu ei ansaitse puukottaa, ampua tms. ketään, koska hän heittää itse sen viimeisen naulan arkkuunsa.
Jotenkin on vain hassua, kuinka kiusaaja on yhtäkkiä uhri ja kiusattu suurin paha. Kaikella on kuitenkin juuret, eikö totta? Jos koulusurmaajalle diagnosoidaan jokin mielenterveydellinen häiriö, niin mistäköhän se johtuisi? Harvan ihmisen pää kestä sitä, mitä vaikeasti koulukiusattu joutuu kokemaan, vuosia.
Voin melkein lyödä vetoa, etteivät ne juuret ole siinä Kung Fu Pandassa.







tiistai 11. helmikuuta 2014

Teinihierarkia





Pariisin Kevät - Meteoriitti (check spotifylista sivupalkista)

Sydän hakkaa rinnassa ja maailma hymyilee. Mulla on aina loistava olo, kun astun uimahallista ulos. Olen ylittänyt taas itseni ja uintisuoritus saa aina silmät loistamaan sinisinä. Kun kävelin loskaista tietä samalla, kun männynoksilta tipahteli räntää päälleni iski mieletön lähtemisen kaipuu. Enää rannoista jäätynyt koski näytti siltä, että tahtoo kuljettaa pois. Se voi kulkea pois.

-

Teinihierarkia, siihen on niin helppo mennä mukaan, mutta siitä on niin vaikea irrottautua. Jatkuva miellyttämisen tunne, koetetaan loistaa niiden silmissä, joita eniten halveksuu. Miksi sellaisten ihmisten mielipide sinusta merkitsisi mitään, joita halveksut? Ei voi tehdä niin, pukeutua tällä tavalla ja sanoa noin, sillä mitä tuo nyt ajattelee. Tuo, jonka toimitatapoja et voi edes käsittää.
Uskotaan, että se oma elämäntapa on ainoa, oikea ja paras. Kävellään laput silmillä pitkin elämää ja nostetaan leuka ylös kattoon, kumma on etteivät kaadu. Katsotaan ihmisiä, jotka eivät käytä tietyn merkkisiä farkkuja, kuin paskaa. Köyhiä, säälittäviä, ei siis mitään.
Miksi kukaan muka haluaisi erottua massasta, olla oma itsensä, kun voi olla niin täydellinen kuin sinä?Mikseivät kaikki koeta olla kuin sinä, olethan parhaimman näköinen, osaat kaiken ja rahaa riittää kuin roskaa?  Niimpä niin.
Onhan se upeaa, kun ympärillä on suosittuja ja hyvännäköisiä ihmisiä. Seisoa siinä porukassa, mitä muut ihailevat kaukaa. Siinä sitä alkaa tuntea itsensäkin suosituksi ja hyvännäköiseksi. Loppujen lopuksi, mitä se sellainen ystävyys on. Ne ihmiset, joita katsot käytävällä alaspäin, ovat todennäköisesti aitoja, ajattelevaisia ja lojaaleja. Täydellisiä ystäviä. Onneksi sinulla on jotain paljon parempaa, kiiltävä pikkukaupungin julkisuuskuva ja ympärillä paperinukkeja.
Kun viimein tajuat, missä kierteessä olet on siitä vaikea hypätä pois. Oravan pyörä pyörii ja pyörii, eikä siitä pyörästä noin vain lähdetä kompastumatta. Sitten, kun olet irrottautunut kaikesta siitä pinnasta ja kimalteesta tajaut, ettei jäljellä ole paljoakaan. Katoamistemppusi ei pysäyttänyt pyörää, vaan se jatkaa matkaansa eteenpäin. Et siis loppujen lopuksi merkinnyt kuviossa mitään.
Tuo sinä olen joskus ollut minä.

-

Mulla on monena päivänä iskenyt fiilis, että on pakko kirjoittaa. Inspiraatio on palannut, palasi heti. En ole pitkään aikaan ollut näin onnellinen. Olen korjannut välejä ystäviin, joita laiminlöin viimeiset puolivuotta. Olen viettänyt ihania päiviä ihmisten kanssa, joiden annoin valua elämästäni. Olen nauttinut elämästä ja ajasta, mikä ei nykyään ole niin kortilla.
Tajusin, että jos joku on tärkeää niin ystävät. Ne ovat parhaassa tapauksessa ikuisia. Ihmisiä, joille voi kertoa kaiken, joiden kanssa voi nauraa aidosti mahansa kipeäksi, jotka pitävät aina kiinni eivätkä anna pudota jyrkänteelle. Kaikkein parasta on, että ystävyys säilyy. Vaikka lopetin yhteydenpidon kuin seinään on se helppo aloittaa uudelleen. Pitää vain uskaltaa aloittaa.