Nämä kuvat, kuten niin monet muutkin on ottanut Laura Koho, jonka blogiin pääset linkistä http://evenskycries.blogspot.fi/
-
Lokakuu jäi hiljaiseksi. Kiire syö luppoaikaa, kohta huomaa ettei sitä ole ollenkaan. Toivottavasti tässä kuussa hieman enemmän.
-
Ihminen voi olla yksin, vaikka ympärillä seisoisi nauravia kasvoja. Kylmä kalvaa mieltä eikä yksikään nauru kuulosta korvaan aidolta. Kaikki on teeskentelyä - ihminen osallistuu siihen itsekin ylläpitämällä sitä kulissia. Ennemmin tai myöhemmin jokainen kovalla työllä rakennetuista, maalatuista ja valmiiksi hiotuista lavasteista kaatuu, juuri samalla hetkellä kuin esirippu aukeaa.
Sinä hetkenä se, jolle valehtelit kaikkein eniten ymmärtää huijauksen ja kaatuu polvilleen maanrakoon. Se ihminen olet sinä itse. Punottuaan tarpeeksi pitkään verkkoaan, tajuaa että on huomaamattaan kutonut siihen itsensä.
Jokainen tuntee olonsa joskus yksinäiseksi, mutta mitä se loppujen lopuksi edes on? Yksinäisen sydäntä palelee. Silloin tietää miltä tuntuu olla ikävän lapsi. Vaikka joskus tahtookin olla yksin, ei kukaan tahdo jäädä yksinäiseksi. Repaleisia ajatuksia sekä halua sulkea silmät kiinni, etteivät kyyneleet ehtisi näkyviin. Ympärillä on vain ikuisuutta eikä sitä osata käsitellä.
Yksinäisyyden tunne lankeaa usein ylle, jos joku liian tärkeä katoaa yhtäkkiä elämästä tai jos poljetaan jalat alta ja revitään inhimillisyyden rajoja. Se herättää usein kysymyksiä "Miksi juuri minä?", "Mitä pahaa oikein tein?". Yksinäisyys on tyhjyyttä, tuntee ettei omista enää ketään. Jokainen yö vie kuitenkin aamuun.
Jokainen meistä tahtoo ihmisen joka tuntee sinun ilot ja naurut, surut ja pelot, vaikka olisitkin ne aina padonnut. Tuntuu sillä hetkellä, että olisi paiskattu maailmaan johon ei tahtoisi edes kuulua.
Askarellaan naamareita kuin esikoulussa.
Eikö olisikin upeaa jos selkääsi sataisi kultarahoja? Voisit ostaa hienon elämän ja kauniita ihmisiä ympärillesi. Jos saisit muovata kehosi kuin nukella, maalata kasvonpiirteet tarkasti. Keksiä uuden menneisyyden ja nimen, muuttaa uuteen maailmaan. Kertoa kaikille sitä samaa tarinaa kuinka olet hyvästä perheestä, lapsena omistit oman ponin ja kaupungin hienoimman polkuauton.
Eikö olisikin upeaa, kun löytäisit itsesi jonain iltana valkoisen kartanosi huoneesta, minkä materiaalin arvo hipoo satoja tuhansia itkemästä. Muita voit ehkä huijata, mutta aina on yksi joka ennemmin tai myöhemmin näkee kaikkien muurien läpi. Sinä itse.
-
Mä olen aina haaveillut, että voisin matkustaa sinne minne varpaat osoittaa. Joskus suunnittelinkin sitä jonkun kanssa. Sittemmin tajusin sulkea suuni ennen kuin on liian myöhässä ja pitää unelmani itselläni. En halua liimata kasvoja viereeni valokuviin mitä satunnainen ohikulkija ottaa kun seison jossakin päin maailmaa.
