Huimaa

Tällaisina päivinä Imatra näyttää kauniilta. Laskeva aurinko on vielä tarpeeksi ylhäällä luodakseen uskomattoman valon metsikköön tien reunalla. Taivas on punainen. Kovempaa. Niin kovaa, kuin on vain mahdollista. Mä tiedän, että kuka tahansa holtiton ajaja voisi syöksyä mua päin kolmion takaa, muttei sillä ole merkitystä. Ei tässä hetkessä. Mä voisin lentää.
Elämän laatu paranee huomattavasti, kun lakkaa ajattelemasta asioita sen enempää, elää vain. Elää tunteessa ja tekee sen mikä tuntuu hyvältä. Nauraa kun naurattaa, itkee kun itkettää. Jos en tahdo nähdä jotakin ihmistä, en näe häntä. Ei sillä ole väliä onko hän kaveri vai ei. Joitakin ihmisiä en haluaisi edes tuntea ja vähiten minulla on velvollisuus pitää yhteyttä sellaisiin. En mieti sen enempää, mitä nyt pitäisi tehdä tai sanoa. Mä haluaisin maailmanpyörään.
Mä olen elänyt niin yhden kesän, tämän kesän. Kaikki eivät ymmärrä, eivät edes halua ymmärtää. Sanovat, että olen itsekäs, mutta uhraanko oman onnellisuuteni jonkun toisen onnellisuuden vuoksi? Olenko itsekäs jos en tee niin? Mä olen onnellinen, mutta maailmanpyörästä voisin nähdä koko maailman, tai ainakin se tuntuisi siltä.

-

Minulla oli ystävä. Nykyisin tekee pahaa katsoa häntä edes silmiin, sillä näkisin vain valheita, vääristeltyjä totuuksia, ilkeitä asioita. Miksi ihmiset tekevät niin toisilleen? Kun hän kai omalla tyylillään haluaa sanoa minulle moi, käännän pään toiseen suuntaan. Musta on tullut sille mykkä.
Jos sinulla on ihminen, joka kertoo sinulle luottamuksellisesti kaiken, mitä joku toinen kertoi hänelle luottamuksellisesti, mistä tiedät että hän on lojaali sinulle? En uskonut, että joku johon oikeasti tahdoin luottaa voisi tehdä niin, ennen kuin jouduin sen kokemaan. Tuo toimii molemmin puolin, miksi hän pitäisi lupauksensa sinulle, kun rikkoo lupauksensa muille? Eikö ole vähän naiivia ajatella, että olisit erikoistapaus ihmiselle, jonka luontoon kuuluu olla epäluotettava?
Tunnen paljon ihmisiä, jotka ovat tehneet minua tai minulle tärkeää ihmistä kohtaan väärin. Silti en kuitenkaan voi vihata ketään heistä, koska minussakin on huonoja puolia ja aivan varmasti olen pahoittanut jonkun ihmisen mielen. Mä vihaan samaan aikaan kaikkia ja en ketään.
Kuitenkin, kun on joku, joitakin, joista en pidä, en tuhlaa aikaani heidän vihaamiseensa. Viha on todella vahva tunne, verrattavissa helposti rakkauteen. Jos vihaisin ihmistä, josta en pidä, saisi hän aivan liikaa tilaa ajatuksissani. Hän ei ole sen arvoinen. Jos yksinkertaisesti ei pidä jostakin, ei ihmistä edes muista. Sellaiset ihmiset vain vaipuvat minulle harmaaseen massaan jota tuskin on olemassakaan.

Noin yleisesti ottaen en pidä ihmisistä, mitä ei kuitenkaan huomaa päälle päin. Osaan tulla toimeen ihmisten kanssa halutessani ja osaan viihtyä ihmisten seurassa. Silloin tällöin tarvitsen ihmisiä ympärilleni, mutten silti pidä heistä. Enkä tarkoita, etten pitäisi rakkaistani, ystävistäni tai läheisistäni.
Ihminen, joka ei pidä kissoista, voi silti omistaa kissan ja rakastaa kissaansa. Hän ei vain yleisesti ottaen pidä kissoista, niiden luonnosta, käyttäytymisestä tai luonteesta.
Ihmisillä on paljon luontaisia piirteitä, joista en pidä. Halutaan tulla muistetuksi. Halutaan olla onnellisia. Halutaan omaisuutta. Halutaan perhe. Halutaan tuntea itsensä rakastetuksi. Halutaan olla terveitä. Halutaan elää hyvä elämä. Halutaan valtaa.
Ihmiset elävät haluamisesta. Jokainen haluaa eri asioita, mutta jokainen haluaa jotakin, vaikka väittäisikin toista. Se haluaminen syö ihmistä, se syö muitakin ihmisiä.

-

Mulla on ollut tosi kiva heinäkuu.
18.7 Olavi Uusivirta oli täällä yhden pysähdyksen keikalla - se Neste Oilin kampanja. Mä olin ekstaasissa. Miettikää, että artisti/bändi, jota huomaatte kuuntelevanne päivästä toiseen, vuodesta toiseen. Jonka musiikki auttaa teitä eteenpäin, inspiroi, lohduttaa, naurattaa... Joka on se, mitä voi sanoa lempi artistikseen tai bändikseen. Tulee kotikaupunkiisi ilmaiskeikalle. Miettikää.
Mä luulen vieläkin välillä, että se oli unta.
Seisoin aivan lavan edessä.Ensimmäisen biisin aikana olin shokissa, se oli oikeasti totta. Sen jälkeen lauloin jokaisen biisin. Hypin, tanssin, kädet yhteen, huojuin, pompin, aaltoliikettä. Ollaanko tämä kesä näin?
JOO
Keltainen laiva on laskettu meille. Se haki mun viereistä tyttöä valssaamaan. Kateus. Se on ihan tuossa vieressä. Tää on unta. Se haki mua tanssimaan. Tää on unta. Mä en ole todellinen. Se ei ole todellinen. Se laulaa samalla. Huimaa. Se haki Roosaa tanssimaan. Mun silmät kimmeltää. Mä olen onnellinen. Mua itkettää. Se hakee vielä yhtä tanssimaan. Olen shokissa. Se menee lavalle ja aloittaa uuden biisin. Mä en ole ikinä ollut missään näin mukana. Kurkku on kipeä huutamisen ja laulamisen risteytyksestä. Jaloissa on rakkuloita. Pompin lisää, laulan kovempaa. Janottaa. Mulla on kuuma. Pompin lisää, laulan kovempaa.

-

Lika on ainetta väärässä paikassa. Niin kauan, kuin karkkipaperi peittää karkin, se on tarpeellinen. Kun sen ottaa pois ja heittää maahan, muuttu karkkipaperi liaksi. Jos ihminen on väärässä paikassa, onko hänkin likaa? Musta ainakin tuntuu siltä, kun olen tilanteessa, j ossa huomaan selvästi olevani epätoivottu. Tuntuu, että olisin likaa ja niinhän se tavallaan on.

-

Mulla on maanantaina synttärit. Jee

Muovilokkeja

-

Anna tuulen puhdistaa, nostaa helmoja heittää hiukset sekaisin.

-

Perjantai

Mä istun Ruotsinlaivan keulassa ja mua palelee. Laiva lipuu ohi saaristojen, joiden pikkutiet ja jokaisen rakennuksen voin laskea. Voisin joskus asua saaristossa. Ei tämä ollut niin siistiä kuin ajattelin.

Pääkerroksesta tulee mieleen lähinnä kotikaupunkini muinoin kukoistanut kauppakeskus, mutta tätä nykyä siellä viihtyy vain Tokmanni. Näyttää samalta.

Pariisinkevät tuntuu paljon mahtipontisemmalta tuulessa. Mä ostin farkkutakin, jossa on reikiä. Sen läpi tuulee. Hiukset on sotkussa ja korvia paleltaa. Sitten ne sanovat, että laivalla juhlitaan.

Saaria on kivempi katsella, ne sentää vaihtuvat kokoajan.

Yläpuolella lentää lokki. En ole ihan varma, että onko se oikea, näyttää ainakin vähän lelulta.

Mulla on hyvää valkosuklaata, jossa on mustikoita. Yleensä vihaan valkosuklaata.

Varpaitakin palelee.

On sellainen olo, kuin olisin vihdoinkin matkalla sinne jonnekin. Istuisin vihdoin katselemassa kuinka kaikki jää taakseni ja jokin pilkistäisi horisontin takaa. Mulla olisi silloinkin nämä vanhat converset.

Oikeasti olen vain perhelomalla, tai tulossa kotiin.

Mä voisin vain maalata tauluja koko elämän. 

Oon kohta kipeä.

-

Mä en osaa sanoa, osaanko oikeasti nauttia elämästä. Haluaisin kyllä, ehkä enemmän kuin mitään muuta, mutta en tiedä osaanko. Tuntuu, että odotan kokoajan liikaa ja unohdan kaikki pienet hyvät asiat. Hetkessä osaan arvostaa kaikkea yksinkertaista ja pientä, jota pidetään yleisesti itsestäänselvyytenä, mutta en jokaisessa hetkessä.
Aina hoetaan sitä, että koeta nähdä pienet asiat ja iloita niistä, mutta se on vaikeaa, kun on kasvanut tällaiseen kulttuuriin ja tällaiseen elämään. Mä koetan, mutta unohdan aina välillä.
Miksi huonoille asioille annetaan enemmän valtaa, kuin hyville? Päivä, joka on ollut todella hyvä, muuttuu huonoksi yhden vastoinkäymisen vuoksi.