Itsetunnosta

Kuvat otettu kesällä.

Takki - Vila, Farkut - VeroModa, Kengät - Dinsku, Neule - KappAhl, Kauluspaita - äitikullan kätköistä, Kello - o.n.e, Kaulakoru - Michael Monroe Kalevakoru, Rannekoru - Thomas Sabo, Vyö - H&M

Itsensä arvostaminen on taito, minkä oppiminen osoittautuu usein haastavaksi, mutta myös taito, jonka menettää helposti. Vaatii paljon, että uskaltaa olla oma itsensä missä tahansa seurassa. Joku sanoisi sen olevan mahdotonta, että välillä sitä vain muuttuu tajuamattaan. Tosiasiassa ihminen, joka muuttuu seurasta riippuen pelkää olla oma itsensä kaikkien silmien edessä. Silloin tällöin tuntuu alastomalta olla sellainen, kun on seurassa, jonka epäilee tuomitsevan.

Kyllä jokainen haluaa, että ympärillä on ihmisiä ettei tarvitse olla yksin. Harmi vain, jotkut eivät löydä niitä ihmisiä olemalla yksinkertaisesti se kuka on, vaan joutuvat piilottamaan itsensä naamarin alle. 

Jos haluaa olla uskottava niin pitää uskoa itseensä. Omia mielipiteitään ei pyydellä anteeksi, eikä vedetä sanoja takaisin suuhun. Pitäisi olla ylpeä siitä mitä on, koska ei ole olemassakaan muuta vertailukohdella, kuin se minkä olet pääsi sisällä muodostanut. Millainen muka on normaali, oikeanlainen ihminen? Mikä on oikea tapa nähdä tätä maailmaa, kulkea näitä katuja?

Kuinka kunnioitettavaa olisikaan, jos voisi olla aina juuri sellainen kuin on. Itkeä, kun itkettää, nauraa, kun naurattaa piittaamatta yhtään mitä muut ihmiset ajattelevat. Sellaista ihmistä minä kutsuisin hetkessä elijäksi. On vaikea olla miettimättä virheitä, vaikka se kuuluisin jo eiliseen.

Tällä hetkellä kaikkein muodikkainta on olla erilainen. Jokainen näkee itsensä erilaisena kuin muut, kai se johtuu siitä, ettei kukaan muu ajattele kuin itse ajattelee. Ei meillä ole kuin omat aatteemme, haaveemme ja menneisyytemme, tottakai muodostamme niiden perusteella oman tapamme katsoa maailmaa. Silloin vain usein unohtaa, että ihmisellä joka mielestään vaikuttaa tyhmimmältä ja oudoimmalta, on myös omat ajatuksensa, joita kukaan muu ei voi nähdä. 

Kauneusihanteet tulevat medialta. Jos mainoksissa keikistelisi kaksikymmentä kiloa ylipainoisia, itsevarmoja ja kirkkaasti hymyileviä naisia, hoikkuus tuskin olisi niin iso juttu. Mikä antaa edes syyn ivata ihmistä, jonka kylkiluut eivät paista lävitse tai kokolapussa lue small? Tekeekö solakkuus paremman ihmisen?

Lähes jokaisella on tai on joskus ollut jokin itselleen tärkeä asia, mitä ei ole uskaltanut myöntää edes ihmisille joita kutsuu ystävikseen. Tai jokin harrastus, minkä jättää kummasti mainitsematta uuden tuttavuuden kysyessä, että mistä tykkäät. Se on itsensä häpeää, torjuvan kommentin pelkoa. 

Ei itsetunto parane koskaan, jos sen eteen ei tee työtä. Täytyy uskaltaa sanoa, mitä itseajattelee. Eivät kaikki ihmiset tuomitse automaattisesti sinua, sillä kaikki ovat erilaisia. Jos joku tuomitsee sinut siksi, että olet sinä, voit miettiä mitä merkitystä sillä mielipiteellä on. Kuinka arvokas tuollainen ihminen on todellisuudessa elämässäsi, jos hän ei hyväksy sinua?