Suuret setelit ja puheet

Huivi - Ginatrikot, Farkut - Ginatrikot, Neule - Lindex, Kello - o.n.e (Kultajousi), Vyö - Ginatrikot, Kengät - Converse, Reppu - Fjällräven Kånken

Mulla on kevyt olo, kuin mikään ei voisi milloinkaan latistaa. Joka päivä täytyy kokeilla jotain uutta, se voi olla aivan pieni asia eikä sitä täydy paljastaa kenellekään. Tuntemattoman kohtaaminen kasvattaa, oppii taas jotain mitä ei aiemmin tiennyt. Ei sitä kuulu hävetä, jos on elänyt tähän asti tynnyrissä jonkin asian suhteen. Se joka kysyy, ei häviä. Se joka tuomitsee kysyjän pelkää usein itse paljastaa tietämättömyyttään.

Tiedättehän sen tunteen, kun lähikaupan kassa on tyhjä vaikka haluaisit juuri sillä sekunnilla maksaa keksipakettisi? Eiköhän kaikilla tule vähintäänkin siinä vaiheessa mieleen huhuilla kassaneidille, joka lymyilee murohyllyllä, että ohoi asiakas tyyrpuurissa. Miten ajattelematonta kassaneidiltä olla palvelematta edelleenkin yksinään seisovaa asiakasta, jolloin kuuluu leväyttää lompsansa auki ja ilmoittaa kuuluvalla äänellä koko kaupalle, että mulla on täällä seteleitä.
Mitä opimme tästä - jos menet kauppaan älä ikinä anna Riinan ostaa mitään

Aika on kulkenut jäniksen loikkia, kesän ja minun välille on uurtunut kuilu. Unohtaa nopeasti ihoa kuullottavan auringon sekä ihmiset, jotka kesä vei mukanaan. Susin kanssa on aina kesä, sillä meillä oli vain se aika, fiilis kulkee mukana vielä räntäsateen ja koleiden aamujenkin lävitse.
Vaikenen yllättävän hiljaa, mitä en osaa käsittää. Näen, kuinka ihmisistä tuntuu pahalta ja tiedän mitä asialle voisi tehdä, mutta ainoa mihin ryhdyn on vaikeneminen. En ole ikinä suostunut vaikenemaan, vielä vähemmän katsomaan kun joku kärsii. Hassua, että tiedostan itse tämän kaiken, mutta siltikään en toimi.
Ehkä ajattelen ettei se ole minun ongelmani. Julma ajattelutapa, johon kuitenkin niin moni sortuu helposti. Ollaan ehkä vähän ujonpuoleisia, liian ylpeitä tai saamattomia. Ei ymmärretä, että vaikenemalla tehdään enemmän hallaa. Kuvitellaan, että kaikki kulkeutuu raiteilleen itsestään. Entä jos ei kulkeudukaan?
On niin helppoa heittää rakas ihminen käytettyjen ystävien koriin. On niin helppoa sulkea muistot ja yhteiset asiat mielestään. On niin helppoa katsoa hänen lävitseen, kuin edessä ei olisikaan ilmaa kummempaa. Kun viimein tajuaa, että minkä oikein heittikään pois, katuu karvaasti. Silloin ollaan jo liian kiveä korjaamaan asioita. Ajatellaan ettei mitään voisi tehdä kuitenkaan. Vuosikymmenten päästä, kun selaa lastensa kanssa vanhoja valokuvia ja pysähtyy luokkakuvaan. Kerrot lapsellesi siitä ihmisestä, jonka heitit elämästäsi lähes turhaa ja annat lapsesi jäädä siihen uskoon kuin olisitte vieläkin ystäviä. Sisällään sitä tajuaa, mitä on itselleen valehtelu, sisällään sitä tajuaa, että mitä heittikään hukkaan.
Täytyy osata tunnustaa tähdenlennot. Olen katsonut paljon, kun annetaan ihmisten valua elämästään kylmästi. Olen itsekin antanut ystävien kadota hukkaan, vaikka he ovat olemassa, tallaavat joka päivä saman koulun lattiaa, ei olla vuosikausiin lausuttu sanaakaan toisillemme.