Aurinkoranta ja kylmää hiekkaa

Kasa tuhkaa, mitä jos kaikki palaisikin takaisin. Sytytettäisiin loppuun palanut, mistä kohoaisi lieskat jotka kasvattaisivat kaiken takaisin. Mitä jos maailmaansa voisi katsella kuin elokuvia. Laittaa pauselle kaivatessaan hengähdystaukoa tai tilaisuutta itkeä ilman että kukaan muu huomaa. Kelaisi ajassa taaksepäin ja hakisi valokuvat palavasta talosta niin ettei jäisi jäljelle pelkästään tuhkaa.
Laittaisi ajan kulkemaan tuplanopeutta, kun ei malttaisi odottaa. Hyppäisi ohitse jos huomaisi konfliktin tai ikävän tilanteen olevan edessä. Käsikirjoittaisi elämäänsä mielensä mukaan, täydelliseksi.
- Onko tuo muka jotain elämää?
Mitä on elämä ilman pettymyksiä? Ilman niitä hetkiä, joina toivoo voivansa vajota maan rakoon häpeästä?Ilman niitä hetkiä, joina itki sydämen säryistä silmänsä punaisiksi? Ilman niitä hetkiä, joina joku sai yllätyksellään sydämen pamppailemaan ja kestohymyn huulille. Sitä kai elämä on, yllätyksiä, olivat ne sitten myötä-tai vastoinkäymisiä.
Sitä miksi joillakin menee huonommin kuin toisilla on kai mahdoton selittää. Kuka päättää kenelle jaetaan kätellyssä enemmän kaatokortteja?
On niitä hetkiä kuin luulee ettei omista mitään. Sitten sitä istuutuu alas ajatuksistaan ja alkaa listata hienoa kotia, rakastavaa perhettä, hyvää taloustilannetta, opiskelumahdollisuutta, Suomen maata, ihmisoikeuksia ja sitä määrän paljoutta mitä omistaakaan.
Kun on tottunut yltäkylläisyyteen pienikin asia saa surulliseksi.

-

Sydänystävä on yksi tärkeimmistä asioista. Kaikki eivät tule koskaan näkemään miltä tuntuu oikeasti omistaa ystävä, joka on niin läheinen ettei tarvitse sanoa sanaakaan, kun toinen tietää mistä tahtoo kertoa. Se on yksi parhaista asioista mitä voi omistaa. Sitä ei ehkä osaa silloin arvostaa. Havahduttuaan päälle kolmikymppisenä perheen keskeltä suloisen tenavan itkuun sotkuisesta keittiöstä - tai missä ikinä lieneekään, ymmärtää mitä joskus heitti hukkaan.